Berlin ku Dresden ku Praha ja Saksan VR eli DB

Paljon suunniteltu Berliinin reissu koitti viimein ja matka alkoi epäonnellisten tähtien alla. Junat törttöili heti kunnolla perinteiseen Saksalaiseen tapaan ja matkalle kertyi ylimääräistä kestoa sekä säätämistä vaihtojen kanssa jne. Perille kuitenkin päästiin uupuneina ja nälkäisinä, mutta niin onnettomina ja vihaisina Deutsche Bahnille. Hostellin nähtyämme pettymys oli vielä suurempi. Huoneistossa oli 4 huonetta, 20 sänkyä ja YKSI kylpyhuone. Got sein Dank huoneisto ei tullut täyteen kertaakaan mutta haisevat jenkit ei kyllä aamulla päässeet suihkuun, kun hygieniastaan paljon tarkemmat Suomalaiset valloittivat kylpyhuoneen heti aamusta. Lisäksi vastoin internetistä luettuja lupauksia, hostellissa ei ollut lainkaan turvasäilytystä ilmaisesta netistä puhumattakaan.

Berliini itsessään on kyllä aivan huikea kaupunki, mukavan urbaanin boheemi. Hylättyjä/vallattuja taloja, nähtävyyksiä, museoita jne. Kaikki perusnähtävyydet (muuri, reichstagskuppel, brandenburgin portti jne.) tuli nähtyä ja ihan ok kai ne oli. Pergamon museo oli kyllä vallan vaikuttava kun taas huippukuuluisa KaDeVe tavaratalo oli loppujen lopuksi aika vaisu, ruuhkainen ja kallis. Kaupunki teki suuremman vaikutuksen yleisilmeellään kuin nähtävyyksillään. Sunnuntaina tuli käytyä kuuntelemassa viulujen yms. vinguttelua tuomiokirkossa, sisään mentiin punaista mattoa pitkin torvien säestämänä, kyllähän kunniavieraille Suomesta pitää olla oikeanlainen vastaanotto. Harmi että kyseiset katusoittajat olivat konsertin aikana poistuneet ja sen vuoksi tuomiokirkosta piti poistua ilman torvifanfaaria.

Berliinistä hypättiin sitten junaan ja suunnattiin Dresdeniin jossa oli tarkoitus viettää päivä kierrellen tuota pommituksestaan tuttua kaupunkia mutta pienen kokonsa ja suhteellisen tylsien nähtävyyksien vuoksi kyllästyimme paikkaan jo muutaman tunnin jälkeen ja hyppäsimme taas junaan joka vei meidät Prahaan. Dresden oli kyllä aika pettymys kun yhtään taloa ei ollut jätetty pommitetuksi vaan kaikki oli korjattu, pommitukset näkyivät vain postikorteissa, kuinka tylsää.

Dresdenin jälkeen seuraavaksi kierroksessa oli Praha. Hostelli oli aivan huikea vaikka nimi olikin todella kutsuva ”Adam och Eva”. Praha on keskiaikaisen hienon karu kaupunki jossa aikaa ja rahaa saisi kyllä tuhlattua enemmänkin, jos sitä olisi mutta reissu siellä jäi 2 päivän mittaiseksi joista toisena yritettiin tuosta tsekkitukkien maasta etsiä piilolinssejä. Etsintä ei tuottanut tulosta mutta hölmistyneitä optikkoja kylläkin. Ilmeisesti nämä optikot eivät ole koskaan kuulleet plus vahvuuksilla olevista piilolinsseistä. Prahan Frauen Kirche, churc of our lady, alias paikallisella kielellä kauniisti Tynsky, oli varsin naisellisen maskuliinisen tumman karu ilmestys. Kaarlonsilta taas täynnä turisteja. Rahayksikkö Tsekissä oli czk eli ”se joku” meille kun emme tiedä mikä se oikeasti on, eikä siitä mongerruksesta mitä ne puhuu saa mitään selvää, ei edes rahayksikköä erota.

Prahasta suunnattiin sitten Müncheniin mutta matkalla pysähdyttiin syömään säälittävässä 9000 asukkaan Furth I Waldissa, joka tarjosi kiinni olevan keittiön ja paljon, paljon katseita paikallisilta. Ilmeisesti olimme kuukauden kummajaiset. Tämä reissu oli siis tässä muutaman tunninpäästä pitäisi saapua Müncheniin jos DB vain toimii, mikä ei ole kovinkaan todennäköistä, olemmehan sentään Saksassa.

Ach So Ja Bitte!!!

Die Prüfungen

Hei vain taas! Enää viisi kiireistä viikkoa jäljellä, ennen kuin Suomi kutsuu poikaansa takaisin. Tentteihin olen siis lukenut viimeaikoina ihan täysipäiväisesti enkä tännekään ole sitten ehtinyt kirjoittelemaan, vaikka välillä on kyllä käynyt mielessä, mutta olen saanut pidettyä tiukasti nenäni tenttimateriaaleissa. Nyt kuitenkin voi jo vähän hengähtää ja viettää yhden vapaapäivän kun jäljellä on enää yksi tentti ja sekin viikon päästä.

Tentit täällä muuten on hieman erilaisia kuin Suomessa. Täällä tentin tarkoituksena on mitata kuinka hyvin muistat materiaalin ulkoa. Tentti kysymykset ovat pikkutarkkoja eikä niinkään soveltavia, Suomessa kun on tottunut että tenteissä käytetään enemmän aivoja kuin kynää. Vielä suurempi ero Suomen ja Saksan tenttien välillä on aika. Suomessa aikaa on aina 3 tuntia ja kysymyksiä 4-6. Täällä asia ei ole näin hyvin (mikä yllätys kun kyse on Saksasta). Täällä siis tentit on 15-20 sivua pitkiä ja aikaa on tunti. Kysymyksiä on 8-10 ja jokaisessa vähintään 5 alakohtaa mikä tekee 40-50 kysymystä. Näillä kekseliäillä saksalaisilla on täällä joku hieno kaava että yhden minuutin prosessointi vastaa yhtä pistettä. Ihmettelen kyllä että mikä prosessointi? Itse ainakin sataakahtasataa kirjoitan vaan enkä prosessoi yhtään.

Ensimmäiset 2 tenttiäni olivat samana päivänä. Ensimmäisessä aloitin tekemään ihan normaalisti ja luin kysymykset ensin, ja sen jälkeen aloin verkalleen vastailla niihin. Puolessa välissä tenttiä huomasin että aikaa on enää 15min jäljellä. O-Ou, jäi siitä tentistä varmaan 20% tekemättä. Seuraavassa tentissä sitten päätin ryhdistäytyä ja tein tentin supervauhtia kynä sauhuten ja olin valmis puolessa tunnissa. No toinen puoli tuntia meni parannellessa hutaistuja vastauksia ja olisi siihen tenttiin saanut enemmänkin aikaa tuhlattua loppujen lopuksi.

Näin siis en ole yhtään varma saanko yhtään pistettä täältä kotiin vietyä näiden kamalien tenttien jälkeen, mutta haitanneeko tuo? Onhan täällä kuitenkin ollut varsin mukavaa vaikka tämä kehitysmaa ja sen asukit ovat kovasti joka käänteessä yrittäneetkin pilata iloani. Ensi viikolla lähdenkin sitten kunnolla reissuun josta tulen takaisin Müncheniin vain lähteäkseni heti uudestaan reissuun. 

Junailua!

Aikaa on edellisestä kirjoituksesta kulunut jonkin verran, koska kiirettä on ollut tämän elämisen kanssa täällä Münchenissä. Tenttiin lukua ja koulunkäyntiä on ollut elämäni viimeaikoina. Tenttiinluvun ja koulunkäynnin ohella ehdin kyllä käymään äänestämässä nyt toisella kierroksella. ONSE tehty VAIKEAKSI täällä! Ei edes yliopistolla ole ennakkoäänestyspaikkaa saati sitten marketeissa tai kirjastoissa. Ehei! YKSI ainoa paikka koko kaupungissa on jossa äänestä voit, jos sinne asti raahautua jaksat. Täällä yhdessä paikassa on YKSI huone, johon otetaan YKSI kansalainen kerrallaan raapustamaan numeronsa lappuun. Juuri silloin kun minä olin siellä muutaman vaihtarikaverin kanssa äänestämässä, ei ruuhkaa ollut, mutta kuulin muilta äänestämässä käyneiltä ettei kaikkien äänestäjien reissu yhtä ruusuinen ollut ollut. 

Äänestämisen jälkeenhän pitää päästä aina reissuun. Eikö pidäkin? Niinpä suunnittelimme viikonlopulle reissun jonka päämäräksi valitsimme sijaintinsa vuoksi Ulmin (tässä vaiheessa olisi ollut jo viisainta kieltäytyä koko reissusta ja jäädä kämpille lukemaan tenttin viikonopuksi). Ajaksi valittiin lauantai, kestoksi päivä ja seuraan liittyi Marika ja Marjukka. Ulmiin siis saavutiin lauantaina puoliltapäivin ja päivä kuljeskeltiin sitten Ulmissa, joka on jo niin nähty. 

Juuri kun olimme suuntamassa pois Ulmista vievän junan luokse, eräs matkaseuralainen ilmoittaa että "hei kohta lähtis juna Lindauhun, lähetäänkö käymään siellä?". Tässä vaiheessa olisi pitänyt sivuuttaa koko heitto vihaisella katseella ja juosta Müncheniin vievään junaan niin nopeaa kun vain mahdollista. Mutta näin en tehnyt. Sen sijaan kaksi matkalaista innostuu ideasta, eikä ehdottaja voi sitä enään takaisin vetää, joten suuntana on Lindau ja tarkoituksena ottaa sieltä hostelli yöksi ja seuraavana päivänä sitten kotiutua takaisin Müncheniin. Ulmin rautatieasemalta kävimme nopeasti vain ostamassa hammaharjat ja tahnat, mutta emme toiveikkaina siitä että Lindaussa pääsisimme syömään, ymmärtäneet ostaa yhtään ruokaa. Lisäksi uhomasimme ettemme pääse edens kyseisellä junalla menemään koska lippumme ei kelpaa siinä. Koska idea oli kuitneki jo hyväksytty ei mitkään vastoinkäymiset estäneet, vaan etsimme erin reitin ja niin lähdimme Kemtptenin kautta matkaamaan kohti Lindauta. Junassa oli tietenki jokin toiminta härö, eikä lämmity toiminut. Oli muuten KYLYMÄ!

Kolme innokasta jäätynyttä matkalaista saapuu Lindauhun noin yhdeksän aikohin illalla ja alkaa etsimään yöpaikkaa. Käveltyään ja käveltyään pitkän matkan toiselle puolelle kaupunkia, löytävät kolme matkalaista nuorisohostellin, joka on suljettu tammikuuksi. Ihme hostelli! Koska kello on jo yli kahdeksan on suurin osa paikoista kiinni. Pettyneet matkaajat löytävät kuitenkin avonaisen hotellin mutta pettyvät jälleen tiskillä, kun huone tästä murjusta maksaisi tähtitieteellisiä summia. Seuraavaksi räpläämään turistinformationin hotellinhakukonetta, joka ilmoittaa ettei koko kaupungissa ole meille huonetta vaikka kaupunki on täynnä hotelleja, hostelleja, motelleja jne. ne kun ovat kaikki näin hiljaiskaudella lomalla itse. Moneen kertaan pettyneet ja niin väsyneet matkaajat saapuvat nälkäisinä takaisin rautatieasemalle.

Rautatieasemalla eräs matkaajista huomaa ettei hänellä ole vielä yö-valaistus kuvaa Bodenseen majakasta ja leijonasta. Toiveikkaana hän kaivaa kameran esiin, etsii hyvän kuvakulman, valitsee asetukset ja juuri kun kaikki no valmista täydellistä yövalaistus kuvaa varten, VALOT SAMMUVAT! Sinne jäi kuva Lindauhun.

Jälleen kerran pettyneet matkaajat ovat nälissään ja koittavat saada ruokaa aseman kebabista. "Wir haben kein Fleisch" ilmoittaa tämä kebabin tekijä. SIIS MITÄ IHMETTÄ KEBAB KOJU JOSSA EI OO LIHAA???? Äkkiä seuraava juna pois tästä paikasta!! Minen jää tänne enää hetkeksikään! Seuraava juna sattuikin sitten viemään Müncheniin ja nälissää matkaajat saapuivat Müncheniin yöllä yhden jälkeen.

Vieraat!

Vieraat!

Palasin siis takaisin tänne kehitysmaahan 8 päivä ja jo 12 päivä vieraat Suomesta saapuivat. Vieraat olivat varsin sosiaalisia mutta eivät kovin interaktiivisia ja heitä sai koko ajan patistaa johonkin suuntaan. Ilman minua nämä kolme vierasta olisivat istuneet koko lomansa kahviloissa ja jutelleet. Keinoja kaihtamatta yritin saada heitä liikkeelle ja sainkin. Keskitysleirille sain raahattua heidät haastamalla; ”ette uskalla lähteä?”, ”eihän se kyllä oikein naisten paikka olekaan?” jne.

Eipä siis kovin vahvasti mennyt tuo perjantai 13. päivä kun keskitysleirille joutui. Paikka on muuten aika vaikuttava vielä vuosienkin jälkeen, vaikka se on siivottu eikä siellä ole enää edes ruumisläjiä joka paikassa, silti siellä on mahdollista kuvitella ihmisten epätoivo ja eläimelliset elinolosuhteet jotka sodan jatkuessa koko ajan vain pahenivat. Keskitysleirillä huomaa myös selvästi saksalaisen järjestelmällisyyden ja byrokratian, kaikki on niin organisoitua ja selkeää, jopa ärsyttävän yksinkertaista.

Keskitysleiri jätti tietenkin suuret surut vieraisiini ja loppupäivä piti shoppailla että tyttäret selvisivät järkytyksestä. Yllättävän suuri on shoppailun vaikutus naisen mielialaan. Keskitysleiritoipumisen jälkeen suurin työ oli saada nämä vieraat Herrenchiemseelle pientä Verseillesia katsomaan. Pieni Verseilles on yksi Baijerin hullun kuninkaan Ludwigin 3sta älyttömästä projektista. Vieraat innostuivat  linnasta vasta sitten kun kerroin että linna sijaitsee saarella ja laivassa on kahvila jossa voi juoda kahvia ja jutella. Chiemseeltä ei sitten ollut kovinkaan vaikea saada heitä enää Salzburgiin. Vieraat suorastaan kiljuivat riemusta päästessään istumaan junaan muutamaksi tunniksi juttelemaan.

Juttelua siis tuli harrastettua mutta oli meillä kyllä hauskaakin, ainakin välillä. Vietimme myös ensimmäistä piknikkiä murjussani. Pikkusen oli ahdasta ja pöytätila rajallista mutta hyvin mahduttiin silti.

JaJaJaJaJaJaJaJaJaJa hiRRveen hiRRveen ihanaa oli!