keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Die Prüfungen


Hei vain taas! Enää viisi kiireistä viikkoa jäljellä, ennen kuin Suomi kutsuu poikaansa takaisin. Tentteihin olen siis lukenut viimeaikoina ihan täysipäiväisesti enkä tännekään ole sitten ehtinyt kirjoittelemaan, vaikka välillä on kyllä käynyt mielessä, mutta olen saanut pidettyä tiukasti nenäni tenttimateriaaleissa. Nyt kuitenkin voi jo vähän hengähtää ja viettää yhden vapaapäivän kun jäljellä on enää yksi tentti ja sekin viikon päästä.

Tentit täällä muuten on hieman erilaisia kuin Suomessa. Täällä tentin tarkoituksena on mitata kuinka hyvin muistat materiaalin ulkoa. Tentti kysymykset ovat pikkutarkkoja eikä niinkään soveltavia, Suomessa kun on tottunut että tenteissä käytetään enemmän aivoja kuin kynää. Vielä suurempi ero Suomen ja Saksan tenttien välillä on aika. Suomessa aikaa on aina 3 tuntia ja kysymyksiä 4-6. Täällä asia ei ole näin hyvin (mikä yllätys kun kyse on Saksasta). Täällä siis tentit on 15-20 sivua pitkiä ja aikaa on tunti. Kysymyksiä on 8-10 ja jokaisessa vähintään 5 alakohtaa mikä tekee 40-50 kysymystä. Näillä kekseliäillä saksalaisilla on täällä joku hieno kaava että yhden minuutin prosessointi vastaa yhtä pistettä. Ihmettelen kyllä että mikä prosessointi? Itse ainakin sataakahtasataa kirjoitan vaan enkä prosessoi yhtään.

Ensimmäiset 2 tenttiäni olivat samana päivänä. Ensimmäisessä aloitin tekemään ihan normaalisti ja luin kysymykset ensin, ja sen jälkeen aloin verkalleen vastailla niihin. Puolessa välissä tenttiä huomasin että aikaa on enää 15min jäljellä. O-Ou, jäi siitä tentistä varmaan 20% tekemättä. Seuraavassa tentissä sitten päätin ryhdistäytyä ja tein tentin supervauhtia kynä sauhuten ja olin valmis puolessa tunnissa. No toinen puoli tuntia meni parannellessa hutaistuja vastauksia ja olisi siihen tenttiin saanut enemmänkin aikaa tuhlattua loppujen lopuksi.

Näin siis en ole yhtään varma saanko yhtään pistettä täältä kotiin vietyä näiden kamalien tenttien jälkeen, mutta haitanneeko tuo? Onhan täällä kuitenkin ollut varsin mukavaa vaikka tämä kehitysmaa ja sen asukit ovat kovasti joka käänteessä yrittäneetkin pilata iloani. Ensi viikolla lähdenkin sitten kunnolla reissuun josta tulen takaisin Müncheniin vain lähteäkseni heti uudestaan reissuun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti