sunnuntai 11. joulukuuta 2011

LUNTA!


Täällä sataa lunta, unbelievable. Taitaa kyllä olla suurimmaksi osaksi räntää mutta värjää myös vähän maata valkoiseksi.

Siinä oli sitten positiiviset kerrottavat. Olen ihmetellyt tätä täkäläistä opiskelukulttuuria ja opiskelumateriaali touhua. Suomessa kun materiaalit saa yleensä prujuna, joka sisältää koko kurssin materiaalit ja on ostettavissa siisteissä kansissa paperikaupasta. Täällä kun ei edes ole paperikauppaa. Materiaalit tulevat siis nettiin, josta ne voi käydä tulostamassa itse. Ei huono järjestely sinänsä, jos olosuhteet on niin alkeelliset ettei yliopistolla ole paperikauppaa, mutta kun saksalaiseen tyyliin tätäkin pitää vielä vähän vaikeuttaa niin että materiaalit ilmestyvät nettiin pari päivää ennen luentoja. Kamaan! Koko ajan saa olla ramppaamassa tulostamaan jos haluaa että materiaalit on mukana luennolla. Kamalaa ajan tuhlausta, puhumattakaan mikä vaiva siinä on rampata kolme kertaa viikossa copyshoppiin tulostelemaan. Varsin vaikeita tyyppejä nämä sakemannit.

Juttelin yhtenä päivänä erään saksalaisten kanssa niitä näitä ja siitä sopivasti siirryttiin jotain kummallista tietä keskustelemaan kehityksestä jne.. Saksalaiset oli sitä mieltä että Suomi on kehittyneempi maa kuin Saksa. Meinasin revähtää nauruun siinä, että sehän on ilmiselvää. Sen minkä te luulette osaavanne, me osataan!

Tuli käväistyä Nürnbergissäkin. Siisti paikka mutta huomaa kyllä eron Müncheniin. Tosi paljon vähäosaisen näköisiä ihmisiä, juoppoja ja narkkeja, Münchenissä kun niitä on tosi vähän ja nekin vähäiset yleensä aseman lähettyvillä. Nürnbergissä niitä riitti ja siellä oli vissiin kaiken lisäksi joku jalkapallo-ottelu jonka takia kaikki junat oli täynnä ihmisiä ja muutenkin ihmisiä oli paljon kuuluisilla joulumarkkinoilla. Eikä se mitään että oli paljon ihmisiä mutta kun oli paljon huutavia ihmisiä jotka lauleskeli jotain ihme kannustuslauluja tai muuten vain örvelsivät, hyi.

Valkeat terveiset räntäisestä Münchenistä, Suomi Tj enää 11!!!

3 kommenttia:

  1. Täällä myös maa on lunta tulvillaan, vaikkakaan par aikaa ei sada. Viime päivinä lunta on satanut paljon, on ollut kiva laittaa kotiaki vähä jouluisammaksi..
    Kiitos uudesta postauksesta. Blogisi Suomi ja Saksa -tappelupukarit ottivat taas toisista mittaa, ja ilmeisesti Suomi veti pitemmän korren, koska tapaamasi sakemannikin myönsi että Suomi on Saksaa kehittyneempi maa? Eipä asia varmaan niin mustavalkoinen ole, mutta postauksiasi on hauska lukea.
    Täällä teherään töitä, ja nautitaan oulu-hetkistä, ennen kuin tie vie Pohojois-Karjalaan..

    VastaaPoista
  2. Täällä ei oo enää lunta se on jo aikaa sitten sulanut (saman tien ku sato). Pitihän sitä niille sakemanneillekkin sanoa etä ei me nyt niin kehittyneitä olla, ihan suomalaisen vaatimattomuuden nimissä. :D Tosiasiahan on että täällä ollaan joissain asioissa paljon edellä ja varsinki älypuhelimissa, jokaisella on jonku näkönen hyperpuhelin.

    Joensuu - oulu tappelua ootellessa :P

    VastaaPoista
  3. Uskomatonta, Puppe nää oikiasti tuut jo kohta tänne. Suomeen, jossa kaikki on hyvin. Niin ku lauluntekijäkin sen oikeen sutjakasti sanoo: "Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa!" :D
    JoulusaunaTJ 11. Ai että me nii löylytettään sut! :P

    VastaaPoista