torstai 22. joulukuuta 2011

Puolitaival (korpitaival)


Puolet Saksa-ajasta alkaa olla takana! Kylläpäs aika rientää. Kivaa on ollut kaikkia näitä kehitysmaan oikkuja lukuun ottamatta. Suuntaan nyt jouluksi Suomeen ja tammikuussa sitten takasin Müncheniin muutamaksi kuukaudeksi.

Valittelun aiheet ovat valitettavasti käyneet vähiin, kun on pikkuhiljaa oppinut niin sanotusti ”maan tavoille”. Jotain vielä kuitenkin löytyy, nimittäin GEMA. GEMA on jonkinlainen Saksan tekijänoikeusvalvontavirasto. Youtube ei ole läheskään yhtä laaja täällä kuin Suomessa, koska ”GEMA ei ole myöntänyt oikeuksia tälle videolle”. Tämä yltää kaikkiin muihinkin sivustoihin joilla on videoita. Esimerkiksi suomalaisten iltapäivälehtien videouutiset ovat järkijään kiellettyjä. Lisäksi mm. Voddler ja spotify Free ovat kiellettyjä Saksanmaalla. Spotify Free:tä voi käyttää 14vrk:n ajan jonka jälkeen tulee sinun ostaa premium jos haluat jotain kuunnella. Uskomatonta saissea!

Siinä taitaa olla tämän vuoden viimeinen valitus yritys, mutta ei pelkoa valitukseni saattavat riemastuttaa arkeasi vielä ensivuonnakin. Suunnitelmissa ei ole tehdä uudenvuoden lupausta; ”lupaan valittaa vähemmän/lupaan lopettaa valittamisen”, ehei sehän olisi sama asia kun kieltäisi oluen ja Brezelit Baijerista!

Frohe Weichnacht und Glügliches neues Jahr! Merry Christmas and happy new year! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Feliz Navidad, Gud Jul! 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

LUNTA!


Täällä sataa lunta, unbelievable. Taitaa kyllä olla suurimmaksi osaksi räntää mutta värjää myös vähän maata valkoiseksi.

Siinä oli sitten positiiviset kerrottavat. Olen ihmetellyt tätä täkäläistä opiskelukulttuuria ja opiskelumateriaali touhua. Suomessa kun materiaalit saa yleensä prujuna, joka sisältää koko kurssin materiaalit ja on ostettavissa siisteissä kansissa paperikaupasta. Täällä kun ei edes ole paperikauppaa. Materiaalit tulevat siis nettiin, josta ne voi käydä tulostamassa itse. Ei huono järjestely sinänsä, jos olosuhteet on niin alkeelliset ettei yliopistolla ole paperikauppaa, mutta kun saksalaiseen tyyliin tätäkin pitää vielä vähän vaikeuttaa niin että materiaalit ilmestyvät nettiin pari päivää ennen luentoja. Kamaan! Koko ajan saa olla ramppaamassa tulostamaan jos haluaa että materiaalit on mukana luennolla. Kamalaa ajan tuhlausta, puhumattakaan mikä vaiva siinä on rampata kolme kertaa viikossa copyshoppiin tulostelemaan. Varsin vaikeita tyyppejä nämä sakemannit.

Juttelin yhtenä päivänä erään saksalaisten kanssa niitä näitä ja siitä sopivasti siirryttiin jotain kummallista tietä keskustelemaan kehityksestä jne.. Saksalaiset oli sitä mieltä että Suomi on kehittyneempi maa kuin Saksa. Meinasin revähtää nauruun siinä, että sehän on ilmiselvää. Sen minkä te luulette osaavanne, me osataan!

Tuli käväistyä Nürnbergissäkin. Siisti paikka mutta huomaa kyllä eron Müncheniin. Tosi paljon vähäosaisen näköisiä ihmisiä, juoppoja ja narkkeja, Münchenissä kun niitä on tosi vähän ja nekin vähäiset yleensä aseman lähettyvillä. Nürnbergissä niitä riitti ja siellä oli vissiin kaiken lisäksi joku jalkapallo-ottelu jonka takia kaikki junat oli täynnä ihmisiä ja muutenkin ihmisiä oli paljon kuuluisilla joulumarkkinoilla. Eikä se mitään että oli paljon ihmisiä mutta kun oli paljon huutavia ihmisiä jotka lauleskeli jotain ihme kannustuslauluja tai muuten vain örvelsivät, hyi.

Valkeat terveiset räntäisestä Münchenistä, Suomi Tj enää 11!!!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä


Viimeisestä valituksestani on vierähtänyt tovi. Toivottavasti et ole vaipunut masennuksen valtaan, kun blogini ei ole ollut piristämässä kamalia päiviäsi. Parin viimeisen viikon aikana on ollut aika kiireistä, koulussa ja sosiaalisella rintamalla, niin on jäänyt vähemmän aikaa kirjoitella tänne. Yritän kunnostautua tästä eteenpäin.

Hyvää itsenäisyyspäivää 94v Suomi! Täällä Münchenissäkin on punainen ”ruukkukynttilä” kamalan murjuni vaatimattomalla ikkunalaudalla ja ikkunassa verhot kiinni. Ei silti tunnu oikein itsenäisyyspäivältä, kun pitää tehdä kouluhommia itsenäisyysfiilistelyn ohessa.

Tulipas käytyä laskettelemassa Leysinissä viikonloppuna. Elämäni toiseksi kallein laskettelureissu, mutta nyt on kuitenkin kausi avattu. Rinteitä oli auki peräti kaksi kappaletta 3000 metrissä ja sää oli harmaa. Olen joskus nauttinut enemmänkin laskemisesta. Seura korvasi aika paljon ja teki reissusta aivan HUIKEEN. Seurauksena ja kirsikkana kakun päällä, palellutin itseni tuolla reissulla ja nyt olen ihan tukossa. Kaiken lisäksi silmälasini rikkoontuivat tuolla reissulla ja jouduin korjauttamaan ne kalliilla saksalaisella optikolla, joka oli Salzburgista ja erittäin mukava. Tiesipä tämä herra jopa Mika Häkkisen ja Aki Kaurismäen, ei mikään yleissivistymätön moukka.

Münchenissä elämä on aika tasaista nykyään. Kaikki kämppäsäädöt on takana ja hoidettu. Iso kivi tippui sydämeltäni. Sääkin osoittaa vihdoin myrskyisempiä merkkejä, vesisateen ja tuulen muodossa. Ensi räntäkin jo satoi.

Suomesta tuli paketti, joka sisälsi paljon KARKKIA, Jihuu! Suomalaista karkkia, voiko olla mitään makeampaa? Nuo saksalaiset karkit kun on mitä on. HYI! Karkit alkaa olla paremmassa tallessa ja pitkä odotus seuraavaan makunautintoon alkamassa.

Tämmöiset harmaat terveiset tällä kertaa valkoiseen Suomeen!

Olipas suorastaan imelä teksti! yritän välttää näitä tulevaisuudessa.