No niin! Elämä täällä Saksanmaalla on lähtenyt käyntiin ja uusia tuttavuuksiakin olen saanut ihan natiivista väestöstä asti. Muihin kuin suomalaisiin vaihto-opiskelijoihin en ole kovinkaan suurta kosketuspintaa vielä saanut, mutta jospa se tulee sitten kun kurssit alkavat, eli ensiviikon tiistaina.
Saksan Kolarissakin tuli kävästyä, tai oikeammin sanottuna, saksalaisessa kolarissa tuli oltua. Ei omiin kokemuksiin perustuen eronnut kovin paljoa suomalaisesta. Peltihän siinä rutisi ja hienot autot kärsivät suurimman haaverin. Kahvia ei kylläkään saanut edes ilman veroalea.
Tämän tapahtuman johdosta kohdistan kriittisen silmäni noihin germaaneihin lainvalvojiin, jotka niin kiireettömästi kaahasivat paikalle, että tunnin verran ohjasimme mentorini kanssa liikennettä poliisia odotellessa. Kylmäkin oli. Ilmeisesti nuo tarkat ja työssään erinomaiset poliisit olivat eksyneet kotikaupungissaan ja hakeneet meitä väärästä paikasta parinsadan metrin päästä, puiston toiselta puolelta. No tekevälle sattuu. Kuitenkin tuntui aika kohtuuttomalta odottaa reilu tunti että poliisi vain toteaa kolarin tapahtuneen, kirjoittelee lappuja ja kaikki on ohi viidessä minuutissa.
Selvää haittaakin tästä poliisin taitavuudesta ja nopeudesta oli. Nimittäin go-cars ajot jäi ajamatta kokonaan viivästyksen takia. Viivästys ei missään nimessä johtunut kolarista vaan poliisin nopeudesta. Tämä tehtäköön selväksi. Ilmeisesti Saksan poliisille pitäisi sisällyttää työaikaan pari tuntia go-kaarailua päivittäin ja lisäksi hieman suunnistusta ja/tai navigointi laitteen käyttöä, olihan osoite selvästi annettu.
Tehdessäni lähtöä saksaan minua varoitettiin saksalaisista virastoista, joista kuulemma kaukana on pysytteleminen, jos haluaa mielenterveytensä säilyttää. En tiedä oliko virastossa parhaillaan jokin toimintahäiriö tai jotain vielä vakavampaa, mutta hoidin Münchenin asukkaaksi ilmoittautumisen erittäin helposti ja nopeasti. Minua palvellut isokokoinen nainen otti lomakkeeni, näpytteli tietokonettaan sanaakaan sanomatta ja otti passistani kopion. Sen jälkeen toivotti hyvää päivän jatkoa ja ajoi ulos toimistosta. Mielestäni varsin kätevää ja tehokasta.
Muut ammatinharjoittajat ansaitsevat myös maininnan tässä minun ylistystä tihkuvassa blogissani. Nimittäin tehdessäni ruokaostoksia pikkumarketissa asuntoni lähellä, piti minun myyjän univormun nähtyäni, ainakin kaksi kertaa tarkistaa ostokseni, että olin varmasti saapunut ruokakauppaan. Niin näytti tuo keskieurooppalainen myyjä suomalaiselta apteekkarilta.
Eikä siinä vielä kaikki. Mennessäni sitä vastoin apteekkiin luulin saapuneeni skottilaiseen hienojen herrojen kantapubiin. Oli sen verran meinaan vaatetus kunnossa tuolla vanhalla apteekkariherralla. Niin oli ruudullinen villakankainen ruututakki, neule ja suorat housut, kuin olisi juuri Skotlannin nummilta tullut. Varsin miellyttävä herra kuitenkin oli, ja kärsivällinen, kun yritin englanniksi, saksaksi ja elekieleksi selittää tarvitsevani särkylääkettä ja jotain kurkkukipua lievittävää. Tuli köhittyä, yskittyä, revittyä hiuksia päästä ja tutkittua monia lääkepakkauksia, kunnes oikea lääke löytyi.Kummallisia on nämä vieraanmaan ammatinharjoittajat.
Vaikuttaa kovasti siltä että tuo k… kul… mikä se nyt onkaan se humanoidien juttu? No se kuitenkin on kovasti valloittamassa tilaa blogini sivuilla. Näin siinä vain on käynyt ja tähän on tyytyminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti